Selailin perheeni sivuhistoriaa, selaan sen läpi joka lauantai. Selatessani sivuhistoriaa vastaani tuli erikoisia videoita joissa esiintyi henkilö nimeltä Angry Videoi Game Nörd. Tämä nörtti sillä videolla sitten kiroili ja puhui videopeleistä. Minä päätin tutkia tätä hullua hieman enemmän, sain selville, että hän on joko hullu tai demonien riivaama, eräässä videossa hän jopa ulosti Väiski Vemmelsäären kasvoille.
Sen lisäksi tämä mies sanoo, sellaisia saatanallisia valheita, että jotkin videopelit ovat hyviä ja jotkin videopelit ovat huonoja, vaikka totuus on, että kaikki pelit ovat huonoja, pahoja ja saatanasta. Minun mielestäni Suomen hallituksen pitäisi määrätä Angry Videogame Nördille samanlainen täydellinen, kiertämätön esto, jonka he tekivät piratebaylle. Miksi tätä ei ole tehty, eikö hallitus ole kuullut tästä miehestä joka korruptoi lapsemme ja ulostaa suosittujen piirroshahmojen kasvoille?
Kuvassa nörtti
Lukuisista lukijoiden tekemistä valituksista johtuen ilmoitan, että lähes kaikki blogissani olevat kuvat on löydetty mm. google kuvahausta ja en omista tai väitä omistavani kyseisiä kuvia.
Lähi aikoina on uuden julkaistu Wolfenstein: The New Order peli on sairas murhaamis peli joka tulee aiheuttamaan yhteiskuntamme rappion. Wolfenstein pelisarjan luonut yhtiö, ID Software on tehnyt myös Doomin joka aiheutti Columbinen koulusurman Yhdysvalloissa, Doomia oli myös käytetty eräänlaisena simulaattorina murhien harjoittelussa, murhaajat olivat tehneet peliin omia tasoja jotka olivat tarkkoja kopioita koulusta. Siinä Doomissa satanisti-heavy-metal rituaalin avulla helvetistä maanpäälle tuodut demonit ovat pääasiassa hyviä hahmoja jotka auttavat pelaajaa.
Wolfenstein peleissä on vihollisina natseja, tämähän ei ole oiken, sillä natsit auttoivat Suome sodassa.
Pelin päähahmo on homo ja tämä peli yllyttää homouteen, pelissä voi mm. harrastaa anaaliseksiä vartijan kanssa komerossa. Homous pitää kieltää Suomesta, koska raamattu ja saatanallinen koraani ja kaikki muutkin uskonnolliset tekstit kieltävät sen.
Natsit pelastavat terrori-iskun uhriksi joutuneita sairaalan potilaita.
Nämä hyvää tahtovat viattomat natsit ammutaan homoseksuaali terroristien toimesta erilaisilla sairailla tavoilla. Miksi lapsille tehdään tälläisia videopelejä, ajatelkaa lapsia! Joten minä ehdotankin, että perustamme vapaaehtoisia videopelien tuhoamisjoukkoja. Joukot kulkisivat ovelta ovelle ja tuhoaisivat kaikki löytämänsä videopelit ja pelikonsolit, käyttäen tarvittavaa voimaa saadakseen tehtävän suoritetuksi. Tuhoamisjoukot voisi varustaa esimerkiksi luotiliiveillä, puoliautomaattisilla aseilla, kyynelkaasulla ja pampuilla. Tämä järjestelmä pitäisi Suomen turvallisena, kristillisenä maana, eikä natsi vastaisena brutopiana. Kaikki pelit on kiellettävä, ennen emme ole turvassa.
Uusi Call of Duty peli, Call of Duty: Advanced Warfare on tulossa, vanhemmat, ÄLKÄÄ OSTAKO TÄTÄ PELIÄ LAPSILLENNE! Peli sisältää raakaa väkivältaa, aseita, terrori iskujen ja koulusurmien teko ohjeita, seksiä eläinten kanssa ja tiesmitä muuta sairasta.
Peli on k-18 eli lapsilta kielletty. Call of Duty sarjan pelit yllyttävät homoseksuelliin käytökseen ja saa pojat pitämään miehistä uniformuissa. Monistä sotapeleitä tuttu "teabagging" on luultavasti mahdollista.
Teabagging on monien nuorten pelaajine puolieroottista käytöstä jossa pelihahmon kivekset asetetaan toistuvasti kuolleen vihollisen kasvoille. Ei ollut tälläistä roskaa minun nuoruudessani.
Ensi viikon keskiviikkona oleva Sonisphere on saatanallinen rock tapahtuma joka pitää kieltää! Tapahtumassa esiintyy esimerkiksi satanisti yhtye Metallica ja toinen samanmoinen, Slayer.
Nämä yhtyeet soittavat musiikkia joka yllyttää uhraamaan vauvoja ja pieniä kissoja saatanalle, tämän tulo suomeen pitää estää! Myös minun lapsenlapseni Tommi on menossa kyseiseen tapahtumaan isänsä, minun poikani Jukan kanssa.
Minun tekisi mieli lukita Tommi komeroon turvaan, mutta se oli Suomen lain mukaan luultavasti laitonta. Kuitenkin tuhannet ihmiset menevät katsomaan näitä ihmishirviötä ryypäten ja juhlien. Kaikki metalli musiikki on kiellettävä!
Toinen lapsenlapseni Ilarin(nimi muutettu) ystävä Jussi(nimi muutettu) pelaa paljon pelejä playsteissön 3:lla, peleihin kuuluu esimerkiksi Call of Duty: Modern Warfare 2 ja Lego Star Wars: The Complete Saga, ensimmäinen peli, Call of Dyty vaikutti aluksi harmittomalta, mikä voisi olla parempi kuin velvollisuuden kutsu, mutta kun Ilari lainasi peliä (Häneltä ei ole playkkaa kielletty, toisin kuin siltä Gränd tfet Autoa pelaavalta Tommilta.), sain katsoa kun Ilari pelasi, minä järkytyin! Ensin luulin, että peli olisi turvallinen, pelataanhan siinä kunniakkaiden Amerikkalaisten puolella. Eräs kohtaus sai minut kauhistumaan! Siinä pelaaja meni lentokentälle ja tekivät joukkomurhan! Lisäksi kohtauksessa ei nimenomaan saanut tappaa syntisiä venäläisiä. Ei olisi sellaista suvaittu silloin kun minä olin nuori eikä pitäisi nytkään!
Siitä lähtien meidän perheessä ei "Velvollisuuden kutsua" pelata, kielsin sen myös Ilarin isältä, Jukalta(nimi muutettu) joka on poikani, ja tykkää pelata tälläisia pelejä. Tähtien Sota peli oli lähes turvallinen lapsille, MUTTA Ilari sai siitä painajaisia nähtyään Daarth Veiderin, hän ei enää uskaltanut mennä nukkumaan kun hän ajatteli että Veider syö hänet.
Siinähän se veider on
Kolmas peli jonka löysin, aivan sattumalta kun olin ystävälläni kylässä. Hänen poikansa pelasi peliä nimeltä Counter-Strike, vastaisku. Ajattelin että kun se näytti samalta kuin Call of Dytu, että se on vähän niinkuin vastaisku sille! Mutta ei, pelissä pelataan terroristeinä ja pitää pommittaa kaupunki, siinä on realistista verta joka hyppää lähes silmille, sydämmeeni sattui kun näin tämän.
Lisäksi homo seksiä!
Miksi lasten pelien pitää opettaa näin sairaita asioita, pelissä on jopa ohjeet pommin rakentamiseen. Lisäksi poika käytti ns. häkkejä, niillä hän pilasi muiden peli kokemukset ja lähetti heidän koneilleen viiruksia. En tiedä mikä se häkki on, ainoat häkit jotka tiedän olivat vanhan turkistarhamme häkit, silloin ne terroristi kettutytöt aiheuttivat sen sulkeutumisen ja veivät minulta ja mieheltäni elinkeinon.
Myöhemmin sain selville että tälläinen raiskintä on peleille oiken oma suku ja niitä raisketähän on paljon, kaikki ovat aivan yhtä sairaita, lapsille ei saa tälläista syöttää! Kielletään raiskinnat heti! Räskinnät ovat aiheuttaneet yhdysvalloissa Columbine koulusurmat ja kaikki muutkin väkivaltaisuudet, se pitää estää! Suomeenkin se on jo levinnyt Jokelan ja Kauhalan surmien muodossa! Kielletään videopelit!